Tuhatjalkainen

Olen koukuttunut villasukkiin. Sekä niiden neulomiseen että käyttämiseen. Varpaitani palelee jatkuvasti heti kun syksy vähänkin ilmoittelee tulostaan, joten villasukat ovat varsin kestokäytössä. Syksyn aikana olen istuskellut ahkerasti sohvalla neulomassa ja muun muassa tällaisia pareja olen saanut aikaiseksi.

Rakastan erilaisia käsityökirjoja ja kannankin niitä kirjastosta aina kun sattuu löytymään jokin vähänkään mielenkiintoinen opus. Kiinnostavimmat koetan etsiä sitten omaan hyllyyni ja ilahduttavan usein niitä alennusmyynneistä löytyykin.

Yksi lempisukkakirjoistani on ehdottomasti Melissa Morgan-Oakesin Neulo 2 sukkaa kerralla. Ostin sen kuultuani, miten näppärästi siinä opetetaan kuvitetuin ohjein, kuinka voi neuloa yhdellä pitkällä pyöröpuikolla kaksi sukkaa kerralla, alkaen kärjestä ja lopettaen varteen. Todella helppo tekniikka, kun sen kerran tajuaa ja olenkin käyttänyt sitä ahkerasti, koska kyllästyn yleensä ensimmäisen sukan neulottuani. Lisäksi tekniikalla ei jää juurikaan jämälankoja, koska varren voi neuloa niin pitkäksi kuin lankaa riittää. Eikä myöskään tule kärjessä ongelmaa, että lanka loppuisi kesken.

Nämä vihreät sukat neuloin miehelleni (tosin olen itse käyttänyt niitä toistaiseksi enemmän) juurikin tuon Neulo 2 sukkaa kerralla-kirjan ohjeella Kiertyvät korit. Lankana on Regia Active, jonka valmistuksessa on käytetty avaruusteknologiaa, jonka pitäisi sitoa jalan lämpöä sukkaan, jotta varpaita ei niin palelisi. Vielä en ole kyllä käytössä tuota huomannut, mutta toisaalta varpaani ovat aina kylmät oli minulla jalassa sitten kuinka monta sukkaa tahansa. Lanka on ostettu Lahden Kauppakeskus Trion alakerroksessa sijaitsevasta ihanasta pienestä myymälästä nimeltä GiSan Unelma. Suosittelen lämpimästi siellä asioimista, aivan loistavan mukavaa palvelua ja rakastan tuollaisia pikkuliikkeitä. Käsitöiden ja käsityötarvikkeiden lisäksi siellä myydään muun muassa mausteita ja erilaisia pelejä.

Nämä siniset sukat ovat menossa siskolleni luultavasti joulupakettiin. Sadepisarat-niminen ohje on myös tuosta samaisesta kirjasta. Lankana on kotimaista käsin kasviväreillä värjättyä Virtain Villan sukkalankaa. Värjääjänä on Sanna Katri Lankinen. Vaikka lanka on hivenen karheampaa niin kuin kunnon villalanka yleensäkin, niin itse olen tykännyt kyllä käyttää. Itse asiassa yhden sukkaparin olen jo kuluttanut puhki ahkeralla käytöllä.

Jälleen ohje tuosta lempikirjastani ja sukat miehekkeelleni. Ohjeen nimi on Pippuri. Lankana on Schoppel-Wollen Crazy Zauberball. Yksi lempisukkalangoistani, ihana neuloa ja sopivan ohut lanka. 

Ehdin jopa neuloa jotakin myös itselleni. Ostin samaan aikaan tuon vihreissä sukissa käyttämäni Regia Activen kanssa GiSan unelmasta myös Teeteen Tundra-lankaa, koska halusin kokeilla alpakanvillaisia sukkia. Lanka oli todella miellyttävä neuloa ja mukavan pehmeä jalassa. Ohje on Novitan sukkalehdestä, joka ilmestyi vuosi-pari sitten. Ohjeen nimi on Saga-palmikkosukat.

Sohvalla nököttää viimeistelyä vailla pari neonväristä sukkaparia sekä muutama vauva neule, mutta ne saavatkin sitten ihan omat päivityksensä. Myös veljen kynsikkäät odottavat loppusilausta, ja sitten pääsenkin aloittamaan taas uusia projekteja. Sukkia, joululahjoja, pipoja, villahousut... lista on loputon. Mutta hei, neulominen on rentouttavaa ja pitäähän sitä nyt varmistaa, että kaikki pysyvät lämpöisinä. Eikä esimerkiksi villasukkia voi koskaan olla liikaa.

Elämän mittainen on äidin huoli

Ymmärrän entistä paremmin äitiäni, nyt kun olen itsekin äiti. En ole viiteen vuoteen asunut enää kotona, mutta siitä huolimatta äiti haluaa yhä edelleen tekstiviestivarmistuksen siitä, että olen päässyt perille, jos olen ollut jossain pitemmällä automatkalla. Se takaraivossa vaaniva äidin huoli on ja pysyy oli lapsi sitten vastasyntynyt tai jo aikuinen.

Mutta huolehtiminen ei ala, kun vauvan saa syliinsä. Se alkaa paljon aikaisemmin, sillä hetkellä kun raskaustestiin ilmestyy toinenkin viiva. Koko raskausaika iloineen ja suruineen on myös yhtä huolehtimista. Ennen liikkeiden tuntemista täytyy vain jännittää ensimmäiseen ultraan, missä nähdään, että lapsella on kaikki kunnossa. Liikkeiden alkaessa tuntua niitä seurailee, etteivät ne vain katoa. Vauva on hyvässä turvassa kohdussa, mutta silti se tunne muistuttaa olemassa olostaan. Mitäpä jos... vaikka onneksi yleensä ei olekaan syytä huoleen.

Jos huoli on tuntunut pienenä piipityksenä takaraivossa raskauden aikana, niin se vain kasvaa synnytyksen lähestyessä. Mitä jos jokin meneekin vikaan tai vauvalla ei olekaan kaikki kunnossa? Pää käy läpi kauhuskenaarioita, vaikka tietääkin, että useimmat synnytykset sujuvat sen kummemmitta ongelmitta. Itseäni hirvittää jo valmiiksi (toivottavasti) tulevat synnytykset. En varsinaisesti pelkää synnyttämistä, mutta hirvittää, kun edellinen kesti niin kauan. Enemmän kuitenkin hirvittää se, että onko seuraavallakin napanuora kaulan ympärillä.

Kamalin kokemukseni ikinä on ollut se pienoinen hetki, kun työn ja tuskan takaa sain tyttäreni ulos ja hän ei parkaissut, hengittänyt tai reagoinut mihinkään ja oli aivan sininen. Hoitohenkilökunta onneksi osasi asiansa ja kiikutti pienen nyyttini hoivattavaksi ja heräteltäväksi ja pian käytävän toiselta puolelta kuuluikin jo parkaisu. En tiedä menikö siinä 10 vai 20 minuuttia, ennen kuin sain lapseni rinnalleni, mutta aika tuntui äärettömän pitkältä. Ja se huolen määrä siinä väsymys, uupumus ja lääketokkurassa!

Onneksi neiti ei ole mitenkään tuosta kärsinyt eikä suurempia huolenaiheita ole näihin 10 kuukauteen mahtunut. Mutta se sisäänrakennettu jyskytys, joka hokee kaiken taka-alalla mitäjosmitäjosmitäjos, on koko ajan läsnä, eikä se mihinkään ole katoamassakaan. Eikä toisaalta pidäkään. Yksi äidin (ja ihmisten yleensäkin) lukuisista tehtävistä on olla huolissaan rakkaimmistaan. Kunhan sille ei anna liikaa valtaa, vaan pitää sen taka-alalla pienen pienenä muistutuksena, niin eipä se elämää millään lailla rajoita. Välillä on ihan okei vilkaista, että vauva tuhisee rauhallisesti nukkuessaan. Onhan nukkuva vauva niin äärimmäisen söpökin.